Voimalalla kiinnostus sähköön Keski-Suomessa

17.9.2018


Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n Keski-Suomen alueosasto lahjoitti jyväskyläläiselle Mankolan yhtenäiskoululle energian oppimispaketti Voimalan.

Opettajien antamasta palautteesta idean saanut Voimala on oppimispaketti, johon on liitetty jännite- ja virtamittari, akku ja lataussäädin. Voimalassa on mukana pieni aurinkopaneeli ja generaattori, joilla energiaa voi tuottaa omin neuvoin. Levyyn on kiinnitetty myös energiaa kuluttavia laitteita kuten valoja, kaiutin, USB- virtalähde esimerkiksi kännyköiden lataukseen, sekä discopallo. Lisäksi Voimalassa on liittimiä, latausjohtoja ja sulakkeita.

Voimala-paketissa on vaikeusasteeltaan vaihtelevia harjoitustehtäviä, joita oppilaat voivat tehdä omatoimisesti pienryhmässä. Voimala auttaa esimerkiksi hahmottamaan, millaisia määriä sähköä erilaisiin toimintoihin - kännykän lataamiseen tai led-lampun palamiseen - tarvitaan ja kuinka paljon energiaa - lihasvoimaa tai auringonvaloa - niiden tuottamiseksi on tarpeen.

- Voimala-paketin lahjoitus Mankolan yhtenäiskoululle on Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL:n Keski-Suomen alueen sähköurakoitsijoiden taholta pieni panostus siihen, että jotkut peruskoulua käyvistä nuorista voisivat innostua sähkön mahdollisuuksista hyvinvointia tuottavana energialähteenä ja vaikkapa sitten aikanaan hakeutua alan opintoihin, sanoo alueosaston puheenjohtaja, toimitusjohtaja Tero Tiihonen Kiites Oy:stä.

- Sähköistysala on yksi niistä aloista, joille nähdään valoisa tulevaisuus. Nopeasti kehittyvä ala vaatii uteliaisuutta opetella jatkuvasti uusia tietoja ja taitoja. Monipuolisesti niin perinteistä sähkötekniikkaa kuin automatiikkaa ja robotiikkaakin osaavalle riittää mielenkiintoisia töitä, innostaa Tiihonen.

Voimala on Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEKn idea, joka sai alkunsa peruskoulujen opettajien taholta esitetystä huolesta koskien nuorten vähäistä kiinnostusta luonnontieteisiin. Samaan aikaan, kun fossiilisia polttoaineita korvataan uusiutuvilla energiamuodoilla ja sähkön tuotannossa ja varastoinnissa siirrytään kohti yhä älykkäämpiä ratkaisuja, sähkön ja energian opinnot ovat tärkeää osaamispääomaa niin opiskelijalle kuin koko maallemme, kertoo STEKin toimitusjohtaja Timo Kekkonen.

Idean käytäntöön viennistä vastannut tietokirjailija Janne Käpylehto suunnitteli Voimalan yhdessä asiantuntijoina toimineiden opettajien kanssa soveltuvaksi 5. – 9. luokka-asteille. Sitä on kokeiltu monissa yhteyksissä: koulujen projektitöissä, toimintapäivinä, ympäristöopin ja fysiikan tunneilla.



Mankolan yhtenäiskoulun rehtori Pipsa Teerijoki ilahtui Voimala-paketin lahjoituksesta.
- Kaikki välineet, joilla voimme konkretisoida ja havainnollistaa erilaisia fysiikan ilmiöitä, ovat tervetulleita. Voimala tuo opetukseen uutta näkökulmaa innostamalla oppilaita kokeilemaan ja oivaltamaan itsenäisesti, sanoo Teerijoki.



Lataa tästä valokuvia Voimala-oppimispaketin luovutustilaisuudesta Mankolan yhtenäiskoululla Jyväskylässä, kuvat Hanna-Kaisa Hämäläinen


Lisätietoja:
- Tero Tiihonen, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n Keski-Suomen alueosaston puheenjohtaja, toimitusjohtaja Kiites Oy, puh 040 589 3191, tero.tiihonen@kiites.fi  
- Rehtori Pipsa Teerijoki, Mankolan yhtenäiskoulu, puh. 050 311 8662, pipsa.teerijoki@jkl.fi  
- Timo Kekkonen, toimitusjohtaja, STEK ry, gsm 050 500 3214, timo.kekkonen@stek.fi 
- Janne Käpylehto, gsm 045-3596945, janne.kapylehto@gmail.com  



Mankolan koulu sijaitsee Mannilassa Tuomio- ja Palokkajärven kannaksella Jyväskylän kaupungissa. Mankolan koulu on yhtenäiskoulu (1-9 luokat), joka aloitti toimintansa 1.8.2013. Koulussa opiskelee noin 640 oppilasta. Henkilökuntaa koululla on n. 70.
Mankolan koulun tavoitteena on toimia niin, että koulussamme kasvaa itseensä luottavia, hyvinvoivia, monipuoliset opiskelutaidot hallitsevia lapsia ja nuoria, jotka tulevat toimeen muuttuvassa maailmassa erilaisten ihmisten kanssa ja pyrkivät vaikuttamaan yhteiskuntaan. Mankolan sotilasvirkatilalle perustettu oppilaitosmiljöö on sekä rakennuksiltaan että puistoalueiltaan valtakunnallisesti arvokas kulttuurihistoriallinen rakennettu ympäristö.


Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry on sähköisen talotekniikan asiantuntija, edunvalvoja, vahva vaikuttaja ja johtava tiedon tuottaja. Liiton yli 3 000 jäsenyritystä rakentavat ja pitävät kunnossa sähkö- ja televerkot ja huolehtivat siitä, että kaikki toimii – valaistus, lämmitys, tietoliikenneyhteydet, antennit, hissit, turvajärjestelmät, koneet – kotona, työpaikalla, julkisissa tiloissa ja ulkona. STUL ry:llä on 16 alueosastoa, joista kukin lahjoittaa oman alueensa peruskoululle Voimala-paketin.

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka edistää sähkön turvallista, energiatehokasta ja älykästä käyttöä. STEK tuottaa sähköön ja energiaan tutustumista helpottavia opetusmateriaaleja opettajille. STEK:n jäseniä ovat muun muassa Teknologiateollisuus ry, Energiateollisuus ET ry, Sähkö- ja teleurakoitsijoiden liitto sekä Sähköteknisen Kaupan liitto ry.

Janne Käpylehto on palkittu tietokirjailija, keksijä ja energia-aiheisten työpajojen ja kurssien pitäjä. Hän on tehnyt laajasti asiantuntijatehtäviä erityisesti energia-alalla sekä toteuttanut poikkitieteellisiä energiaprojekteja.