Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti kasvoi 1,8 %

9.4.2018

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 1,8 % viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Työpäiväkohtainen myynti nousi 3,4 %.
Myynnin arvo tammi-maaliskuussa oli 221,3 miljoonaa euroa.

- Rakentamisen kova tahti jatkuu ja viime vuodelle ennustettu suhdannehuippu siirtynee tälle vuodelle. Äkillisiä muutoksia ei ole näköpiirissä ja rakennusten sähköistystuotteiden kysynnän voi odottaa jatkuvan korkealla tasolla, arvioi Sähköteknisen Kaupan Liiton (STK) toimitusjohtaja Tarja Hailikari.

Isoista sähköistysalaa koskevista tulevaisuuden mahdollisuuksista hän mainitsee sähköautoilun lisääntymisen, mikä luo tarpeen latauspisteille erityisesti kiinteistöissä. Sähköautojen määrälle on asetettu kunnianhimoiset tavoitteet ja latauspisteiden lisääminen nähdään tärkeänä.

- Liikenteen päästövähennystavoitteisiin pääsemiseksi yhteiskunnallista tukea sähköautojen käyttöönottoon ja latauspisteiden rakentamiseen tulee jatkaa tinkimättömästi, Hailikari sanoo.

- Latauspisteistä ja -asemista syntyy uusi infrastruktuuri, joka liittää yhteen sähköverkon, tieverkon ja kiinteistöt. Se auttaa saavuttamaan ilmastotavoitteet ja luo hyvinvointia koko yhteiskuntaan.








Lisätiedot: Toimitusjohtaja Tarja Hailikari, STK, puh. 040 7358673, tarja.hailikari@stkliitto.fi


Lähde: STK:n tiedote 9.4.2018

Sähköteknisen Kaupan Liitto ry (STK) edustaa sähköteknisten tuotteiden valmistajia, maahantuojia ja tukkuliikkeitä. STK edistää alan kehitystä ja vaikuttavuutta sekä tuottaa palveluja, joista merkittävin on 240.000 sähköteknistä tuotetta sisältävä Sähkönumerot.fi- tuotetietopalvelu.