Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni myös vuoden viimeisellä neljänneksellä

26.2.2019


Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä 8,1 miljoonalle kuutiometrille. Määrä väheni 16,5 prosenttia vuodentakaisesta. Rakennustyypeittäin tarkasteltuna lupakuutiomäärä väheni eniten liike- ja toimistorakennuksissa, 47,7 prosenttia. Myös asuinrakentamiseen ja teollisuus- ja varastorakentamiseen myönnetyt kuutiomäärät vähenivät runsaasti vuodentakaisesta. Rakennuslupia myönnettiin koko vuonna 2018 yhteensä 38,3 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 9,0 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2017.

Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennushankkeet, milj. m3, liukuva vuosisumma




Asuinrakentamisen lupakuutiomäärä väheni edelleen

Loka-joulukuussa rakennuslupia myönnettiin asuinrakentamiseen 2,7 miljoonaa kuutiometriä, kun samaan aikaan vuotta aiemmin määrä oli 3,6 miljoonaa. Asuinrakentaminen väheni tuoreimmalla ajanjaksolla 25,8 prosenttia. Asuinrakentamiseen myönnettiin kokonaisuudessaan vuonna 2018 rakennuslupia 12,1 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 16,3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2017.

Rakennuslupia myönnettiin vuoden viimeisellä neljänneksellä kaikkiaan 8 983 asunnolle, vuotta aiemmin vastaava luku oli 12 358 asuntoa. Vuonna 2018 rakennuslupia myönnettiin yhteensä 40 839 asunnolle, mikä oli 16,6 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2017.



Lähde: Tilastokeskus

Lue koko tilastojulkaisu