Ensto: 60 vuotta parempaa elämää sähköllä

19.6.2018











Ensto on ollut edistämässä parempaa elämää sähköllä vuosikymmenten ja sukupolvien ajan. Tasan 60 vuotta sitten Ensio Miettinen perusti Porvooseen Insinööritoimisto Ensio Miettisen, joka aloitti tuotannon keskittymällä pienten metalliosien sorvaukseen. Ension visio oli tehdä tuotteista helpompia asentaa ja parempia käyttää. Uudet ideat, modernit valmistusmenetelmät ja vankka kustannustietoisuus olivat hänen avaimia menestykseen.

Kolmas sukupolvi mukana Enstossa

Vuosikymmenten aikana Ensto on kehittynyt kansainväliseksi teknologiayritykseksi, joka työllistää 1600 henkilöä 20 maassa ja suunnittelee ja tarjoaa sähköistysratkaisuja älykkäisiin sähköverkkoihin, rakennuksiin ja liikenteeseen. Yhtiön omistus siirtyi Miettisen perheen seuraavalle sukupolvelle vuonna 2001, ja enemmistö Enston omistuksesta siirtyi kolmannelle sukupolvelle huhtikuussa 2018.

- 60-vuotias kansainvälinen perheyrityksemme jatkaa kasvuaan uudella strategialla, ja me omistajat olemme sitoutuneita kehittämään ja kasvattamaan yritystä eteenpäin, sanoo Marjo Miettinen, Enston omistaja ja hallituksen puheenjohtaja.

60 hyvää tekoa

60-vuotisjuhlavuoden aikana teemme entistä enemmän töitä paremman ja kestävämmän elämän puolesta. Juhlavuoden aikana Ensto toteuttaa yhdessä asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa 60 hyvää tekoa, jotka edistävät parempaa elämää ja tulevaisuutta. Tekojen toteutumista voi seurata vuoden ajan sosiaalisessa mediassa ja osoitteessa: www.ensto.com/60acts  

Lisätietoja: 
Pia Hänninen, brändi- ja viestintäjohtaja, Ensto Oy, puh. 0400 492 142, pia.hanninen@ensto.com 
Lataa kuvia: https://media.ensto.com/l/dg5jhWWXjDPr  

Ensto lyhyesti
Ensto suunnittelee ja tarjoaa sähköistysratkaisuja, jotka tekevät älykkäistä sähköverkoista, rakennuksista ja liikenteestä entistä turvallisempia, toimivampia, luotettavampia ja tehokkaampia.
Ensto on kansainvälinen teknologia- ja perheyritys, joka on perustettu vuonna 1958. Ensto työllistää 1 600 ammattilaista Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 261 miljoonaa euroa. Uskomme parempaan elämään sähköllä ja kestävämpään huomiseen.